Pukin apuri





Tänään täällä on hyörinyt pukin oiva apuri. Vääntänyt, kääntänyt ja  ähkien puhissut ja ties mitä.

Pakko todeta, että olen tänä vuonna etuajassa. Lahjat on paketoitu jo viikkoa ennen joulua...
Tämä on tavatonta, kun minusta on kyse.

Pakettikortitkin väkästin pikapikaa, aaltopahvista, paperista, jota hieman "tuunasin" leimasinmusteella ja joulupukkikiiltokuvista.
Ja täytyy sanoa, että ihan sitä sain mitä tilasinkin, eli noistahan tuli juuri sellaiset, mitä olin ajatuksissani nähnytkin työhön ryhtyessäni.

Valotähdet sain vihdoin eilen ripustettua ikkunoihin, kun ensin sain vaihdettua verhot talvisempiin.
Ikkunalaudan valoköynnöksistä ajattelin ihan suosiolla tänä jouluna luopua. En vaan jaksanut niitä ikkunalaudoille ruveta väkästämään....
Ensi jouluna sitten taas, jos puhti olisi hieman toisenlainen.

Melkeinpäst koko päivän on sadellut lunta, välillä enemmän sitten taas hieman vähemmän, mutta satanut kuitenkin on.
Kaunista.
Nautin niin talvesta ja lumesta. Tosin tuuli on ollut melkoisen reipas kaksi päivää, vaan eipä tuo minua ja koirapoikaa liiemmin ole haitannut, tuolla me olemme ahkeraan ulkona laittaneet jalkaa toisen eteen ja painelleet kinoksissa elämän innolla.... Ihanaa on ollut.



Joulupukkiaiheisten pakettikorttien lisäksi tein vielä muutaman vieläkin simppelimmän.


Tämän kaiken jouluhäsän keskellä.... Jota tosin väitän kiven kovaan välttäväni ja etten mukamas siitä kärsi.....siis joulu touhotuksesta...
On tunnustettava, että minulla on herttainen rakas, joka jaksaa muistaa ja piristää aina silloin tällöin kimpulla kukkia.

Unohtuu se häsä aina hetkeksi,





Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kivoja niistä sitten tuli, vaikka ensin luulin, että mönkään mänt....

      Poista
  2. Tosi kauniita pakettikortteja, lainaan idean ensivuonna.... jos muistan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siitä vaan... Varmaan omiinikin on vaikutteet joltakulta joskus tulleet..... ;O)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi kiitos. Pitkästä aikaa olin sen verran viitseliäs, jotta yritin vähän edes panosstaa pakettien ulkonäköön

      Poista
  4. Kauniita ja tyylikkäitä paketteja sekä kortteja.
    Kivan erilaisia iänikuisten tonttupaperien sijaan :
    Upeita kukkia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä kun oon tämmöten en kirjavan ystävä, niin nää sopii, ku sormi silmään..... ;O)

      Poista

Lähetä kommentti