Ihan vaan MUUTAMA..... Pikku-Opri

Juu, juu... tiedän kyllä.... TAAS Opreja-----------
MUT nää onkin Pikku-Oprei.
Kun isossa on halkaisijaa 4 cm niin näissä pikkuisissa vaan 3 senttiä.
Näähän on siten IHAN erilaisia kun edelliset.
Ja jos oikein tarkkaan katsoo, niin Opri korvakorujahan en olekaan vielä tälleensä erikseen kuvaillut. Niistä ensimmäisistä oli vaan yhteiskuvia tuolla ennen joulua.

Oprit on kivat korvissa keikkumassa. Sen olen itsekin testannut.
Ne on kevyet ja raikkaan väriset.
Oprit on virkattu 100 % puuvillasta ja metalliosat on korumetallia ja koukut kirurginterästä. 
Joten nikkelivapaatkin on. Tosin taitaa nykyiset korumetallit kaikki olla....

Mulla on joku isomman luokan onkelma.
Kun järkkäri ei oikein tahro tarkentaa.
Pitäis kai kokeilla tota Olympusta, jos sillä pelittäis kuvaus paremmin.
Tiedä häntää.... Onko sitä häntää ollenkaan, pelkkää päätä vaan.... ;O)

Ihan kamalaa... mulle on tullut ihan järjetön ikävä meidän kissoja...
Petterihän asustaa nykyisin Nooralla..saapas nähdä miten tuo kollipoika-vanhus suhtautuu tulevaan elämänmuutokseen...
Ja Siiri palleroinen on äidillä. Siellä sen on niin "mamman kultaa", että..
Me täällä koirapojan kanssa vaan keikutaan kaksistaan ja välillä kalamiehen kanssa, tosin taitaa kissa parat olla vaan tytyväisiä, kun ei ole koirapoika riesanaan.

Eilen tuli taas tuotettua maailmaan hieman ylimääräisiä ärräpäitä, eikä edes vähän.
Ihan totaalisesti paloi hihat, kun piti suihkuun mennä eikä pisaraakaan lämmintä vettä.
No eipä olleet patteritkaan lämpimät, ei sen puoleen.... ;O)
Pannu pois päältä. Ei voi enää olla edes totta,, vähitellen alkaa v...us muuttua nauruksi...tämä on jo kuin paremmatkin vitsit tämä elo täällä... ;O)
Ja kello illalla yli yhdeksän..... 
Onneksi jotkut eivät tuijota kelloon vaan rientävät apuun kun hätä on suurin.... 
Onhan se tietysti niin, että se  tuo auttajan omaan pöytään leipää, tuli se sitten mihin kellon aikaan tahansa.

Jaa niin juu...ja jos meikäläinen jotain toivoo, niin kuun vaihtumista helmikuuhun.
On tämä tammikuu ollut melkoista...Ei menoa...vaan epäonnea.
Sekin alkaa vähitellen jo naurattaa.
Taitaa olla pahemman luokan vikaa päässä.( kun nauran omaa tuuria, mutta melkoista hulluntuuria tämä jo alkaa olla)
Vaan eipä nämä jutut parkumisellakaan parane.

Koko tammikuussa ei olla päästy koirapojan kanssa lenkkeilemään.
Ensin oli kahden viikon kuume. Sitten murtui varvas ja NYT...
Ei tosin haittaa lenkkeilyä tämä vaiva, mutta vasen käsi lopetti yhteistoiminnan lauantai-iltana.
Kaksi tuntia taisin nukkua la-su yönä, missään asennossa ei kättä voinut pitää.
Nostaa ei kättä voinut viittä senttiä...Se ei vaan noussut.
Tai no juu, kyynärpäästä sormiin pelasi ihan moitteettomasti, mutta olka-kyynärpää väli ei tietoakaan toiminnasta.
Kaikkein hassuinta on ollut kun sängyssä kääntyminen selältään oikealle kyljelle tapahtuu siten, että nappaan oikealla kädellä kiinni vasemmasta ja vedän itseni kyljelleen. Normaalisti jos yrität kääntyä, eipä nouse vasen kylki mehinkään.
Tänään käsi jo vähän nousee, joten parempaan päin ollaan menossa.
Tulehtunuthan tuo on, että tälleensä täällä..... ;O)

Vaikka, alunperinhän olen tuon käden loukannut JO kuusi vuotta sitten, käsipainolla vähän temppuilin kylmiltään ja kiertäjäkalvolle silloin kävi  jotenkin pahasti ja kalkkiakin olkapäästä löytyi ultrattaessa.

Vanhuus ei vaan tule yksin.
Mutta kyllä näiden kanssa pärjää, kun aina välillä saa hyvällä omallatunnolla vähän urputtaa. On taas sitten mukavampi sairastaa, kunon ääneen valittanut kohtaloaan..... ;O)