Kadonneen aarteen esille tupsahdus....






Ihan muista syistä mylläilin illalla työhuoneen puuvillalanka laatikoita ja silmiin osuivat nämä.....
Olin jo jossain vaiheessa luovuttanut ja kuvittelien hävittäneeni nämä ensimmäiset tämänlaiset virkkaamani kukkaset, mutta koskaan ei näemmä pitäisi luovuttaa.
Olin vain säilönyt ne niin hyvään säilöön, että löytyivät vasta eilen....
Kolmen vuoden kuluttua valmistumisestaan, sillä 2010 bloggasin nämä samat kukat ensimmäisen kerran edelliseen blogiini.
Nyt kun löytyivät, jospa löytäisivät oman paikkansakin jossain käytössä.

Sain sitten eilen luvan lenkkeillä lyhyitä 2-3 km:n reittejä.
Tämä vain yhden asteen kuume päivisin kuuleman ei voi olla mitään vakavaa, koska kaikki koetulokseni olivat todella hyvät.
Uskon siis lääkäriä ja eilen jo pidensimme hieman lenkkejä.
Tovottavasti ensi viikolla pääsemme jo normaaliin rutiiniin niiden suhteen.
Pakko myöntää, että olo oli eilen kyllä jo hieman parempi.
Nyt on takana kai jo kolmisen päivää, ettei kurkkku ole kipeä.
Aamuinen -25 asteen pakkanen tosin kävi keuhkoon, liekö niin, ettei keuhkotulehdus ihan täysin vielä ole voitettu.

Pakko muuten todeta tähän, että enpä muistanut miten likaiseksi koti voi tulla, kun melkein yli kahteen viikkoon ei ketään ole siivonnut..... :O(
Tätä se kuume teettää.
Toivottavasti tämän talven taudit nyt sitten olivat tässä.





Kommentit

  1. Hauska löytö. Oma koti on joskus todellinen arrearkku:)
    Mie löysin haalarini:)

    VastaaPoista
  2. ♥ Suloisia kukkia! Auringon paistetta Sinulle ♥

    VastaaPoista
  3. Hieno löytö!
    Toivottavasti parannut kunnolla, onhan se nyt kurjaa sairastaa koko talvi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranin, vaan uudelleenhyan tuo tauti tais iskeä...

      Poista

Lähetä kommentti