Jokohan näitä alkaa jokaisella tulla korvistakin ulos?
Otan kuitenkin sen riskin ja päätän myrkyttää teidän mielenne, vielä kuvilla näistä neulotuista pipoista..... ;O)
Alkaa kuitenkin jo itseänikin kyllästyttää, joten tämän jälkeen "vannon, kautta kiven ja kannon ja takatukkani siirrän eteen, talviturkinkin heitän veteen.... Mikäli syön sanani ja tästäkin vielä pahennan tapani"..... Että seuraava postaus on jotain ihan muuta.
Näissä pipoissa kummassakin koko on 48-50 cm ja materiaali tuo
50/50 % puuvilla/akryyli.
Kukkakuviot on jälleen virkattu 100% puuvillasta.
Edellisistä postauksista tainnut unohtua maininta, että virkattujen tupsu-pompuloiden sisällä on vanu.
Pipot on käsin neulottu.
Edelleenkin minua vaivaa tämä kevätflunssa ja sen myötä tullut voimaton olo ja väsymys.
Olen pohtinut sitäkin, olenko masentunut, vai muuten vain tympääntynyt?
Pakko myöntää,että viimeiset neljä vuotta elämää ovat olleet melkoisen raskaat. Välillä on ollut pakko tuupata itseään takaperin mäkeä ylöspäin, että on päässyt eteenpäin....Mutta mäen päälle olen kuitenkin joka kerta itseni saanut kammettua.
Joinkain päivinä olen kironnut ne ihmiset, jotka ovat jaksaneet hokea minulle siitä, miten vahva olen ihmisenä, enkä ole luovuttaja.
Välillä minusta tuntuu, että päälleni on iskostunut tuo keskisuuren teollisuusyrityksen pääluottamusmiehen rooli, jossa puskin eteepäin kuin höyryjuna jakaen oikeudenmukaisuutta, ymmärtäen ja tukien muita, ollen tietolaari, lakikirja, psykologi, rehtikaveri ja se joka toimi aina oikein.
Mutta hei....kaverit....
En ole ollut sitä enää kuuteen vuoteen...
Minä olen vaan se pieni ihminen sen kaiken takana, se tavallinen Saga.
Se, jolla on myös niitä huonoja päiviä.
Se jolla ei aina ole voimia puurtaa eteenpäin.
Se jolla on huolia.
Se joka ei aina ole vahva.
No joo....
Ei kai tämä masennusta ole, kun itse nämä olotilani ja mielenvaihteluni tunnistan.
Alkaakohan vaihtoehtovuoden puskea päälle?
Jospa tämä on se ensioire?
kääk....
Mutta toisaalta....
Mikäpä minun on tässä ollessa.
Jatkan vauvan vaunupeiton virkkausta ja pitää suunnitella kankaan ostoa pinnasängyn suojukseen.
Kyllä tämä elämä kuitenkin on niin ihanaa ja kallisarvoista, ettei siitä hetkeäkään kannata hukata pois.
Onhan minulla siltikin vaikka edes joskus oikeus olla mökö röllö....
ällipää, pänkäpää ja ruttunaama.....
Jos aina välillä siltä tuntuu, että on tarvetta..... ;O)
Otan kuitenkin sen riskin ja päätän myrkyttää teidän mielenne, vielä kuvilla näistä neulotuista pipoista..... ;O)
Alkaa kuitenkin jo itseänikin kyllästyttää, joten tämän jälkeen "vannon, kautta kiven ja kannon ja takatukkani siirrän eteen, talviturkinkin heitän veteen.... Mikäli syön sanani ja tästäkin vielä pahennan tapani"..... Että seuraava postaus on jotain ihan muuta.
Näissä pipoissa kummassakin koko on 48-50 cm ja materiaali tuo
50/50 % puuvilla/akryyli.
Kukkakuviot on jälleen virkattu 100% puuvillasta.
Edellisistä postauksista tainnut unohtua maininta, että virkattujen tupsu-pompuloiden sisällä on vanu.
Pipot on käsin neulottu.
Edelleenkin minua vaivaa tämä kevätflunssa ja sen myötä tullut voimaton olo ja väsymys.
Olen pohtinut sitäkin, olenko masentunut, vai muuten vain tympääntynyt?
Pakko myöntää,että viimeiset neljä vuotta elämää ovat olleet melkoisen raskaat. Välillä on ollut pakko tuupata itseään takaperin mäkeä ylöspäin, että on päässyt eteenpäin....Mutta mäen päälle olen kuitenkin joka kerta itseni saanut kammettua.
Joinkain päivinä olen kironnut ne ihmiset, jotka ovat jaksaneet hokea minulle siitä, miten vahva olen ihmisenä, enkä ole luovuttaja.
Välillä minusta tuntuu, että päälleni on iskostunut tuo keskisuuren teollisuusyrityksen pääluottamusmiehen rooli, jossa puskin eteepäin kuin höyryjuna jakaen oikeudenmukaisuutta, ymmärtäen ja tukien muita, ollen tietolaari, lakikirja, psykologi, rehtikaveri ja se joka toimi aina oikein.
Mutta hei....kaverit....
En ole ollut sitä enää kuuteen vuoteen...
Minä olen vaan se pieni ihminen sen kaiken takana, se tavallinen Saga.
Se, jolla on myös niitä huonoja päiviä.
Se jolla ei aina ole voimia puurtaa eteenpäin.
Se jolla on huolia.
Se joka ei aina ole vahva.
No joo....
Ei kai tämä masennusta ole, kun itse nämä olotilani ja mielenvaihteluni tunnistan.
Alkaakohan vaihtoehtovuoden puskea päälle?
Jospa tämä on se ensioire?
kääk....
Mutta toisaalta....
Mikäpä minun on tässä ollessa.
Jatkan vauvan vaunupeiton virkkausta ja pitää suunnitella kankaan ostoa pinnasängyn suojukseen.
Kyllä tämä elämä kuitenkin on niin ihanaa ja kallisarvoista, ettei siitä hetkeäkään kannata hukata pois.
Onhan minulla siltikin vaikka edes joskus oikeus olla mökö röllö....
ällipää, pänkäpää ja ruttunaama.....
Jos aina välillä siltä tuntuu, että on tarvetta..... ;O)
Kommentit
Lähetä kommentti