Niin se vain menee.
Aika kuluu....
Lapset kasvaa....
Äiti tosin ei vanhene...... ;O)
Meidän pienempi poikanen.
Tai pitäisikö vain todeta jo nykyisin, että nuorempi.
Sillä näkeehän tuon jo kuvastakin, että "pienempi"
on nykyisin se "isompi", kun siskon rinnalla seisoo.
(isänsä kuvasta rajasin pois,
kun en huomannut lupaa julkaisuun pyytää)
Ensimmäisen kuvan pienestä "pulleasta" maidontuoksuisesta pallerosta
on kasvanut tuon alemman kuvan
180 senttinen, 69 kiloinen täysi-ikäinen jääkäri.
Perjantaina ajeltiin Nogen kanssa aamusta Säkylään.
Oli valatilaisuus.
Paljon kansaa...sotilaspoikia ja flunssaa...
Läheltä kuuleman piti, ettei ollut tullut karanteenia...
300 sairastapausta olisi ollut raja, nyt jäi muutamasta uupumaan.
Vaikka kansaa olikin niin valtavasti,
ettei sitä "omaansa" tuon valan aikana
kylläkään näkemään kyennyt.
Päivä oli silti hieno ja muistelemisen arvoinen.
Tosin ei niiltä osin, mitä minä taas pääsin töpeksintä "vauhtiin"...
Vähän tälläinen kun olen aloitin päivän oikein töppöilyllä
ja kiitettävästi sitä sitten jatkoinkin loppuun asti.
Ajoin siis ensin aamusta Forssaan poimimaan Nogen kyytiin.
Posotin muina miehinä....
Tai tässä tapauksessa kai pitäisi sanoa, että
"muina naisina" pihaan.
Soitin Nogelle ja ihmettelin,missä tuo luuraa.
Tuli avokkinsa pihalle ja kysyi, että "Nooraako odottelen?"
Taisin olla vielä normaalia tyhmemmän näköinen...
Ainakin minusta tuntui siltä ja vahvasti, kun ajatteli mielessäni,
että mitäs tuo nyt tuollaista kyselee...
Eikö ollut tietoinen, että haen ja lähdetään reissuun...
Kunnes sitten naamani varmaan venähti vieläkin tyhmemmän näköiseksi....
Hän näet totesi, että; "niin Noora on kyllä töissä!!!"
Siis MINÄ TAAS!!
Oikea aasien aasi... ;O)
Olin täysin ajatuksissani heidän kotipihalleen kurvaillut,
enkä muistanut pätkääkään,
että tyttö piti hakea työpaikan pihalta...
Alkusöhlingin jälkeen
matkanteko sujui rattoisasti siihen asti, kunnes tuli viimeinen 30 kilometriä..
Tie oli "röpöläaurattu"...Sitä sellaista pikkuriikkistä uraa... :O(
Ja tuo minun auto...
Ajettiin sitten se viimeinen pätkä kuuttakymppi..... :O(
Vähän jos yritti ajaa normalisti,
lähti takapää autosta karkuun.
Eikä kamalasti kiinnostanut ajatus ojassa kyykkimisestä.
Pitäisi viedä kai auto korjaamolle.
Liekö iskarit, vai mikä...
Mutta normalia tuo ei ole, että auto tunkee kokoajan poikittain, noilla ura-auratuilla tieosuuksilla.
Itse olen Huovinrinteellä käynyt viimeksi 29 vuotta sitten...
huh...
Sanoin ihan varmuuden vuoksi Nogelle, että katsoo sitten mihin auton jätämme.
Minun suuntavaistoni kun kuuluu sinne sarjaan;
"Olematon ja vieläkin olemattomampi".
Vaan kuinkas kävikään...
Pois lähteissä taidettiin tunnin verran kävellä edestakaisin....
Ja taas edestakaisin...
Tiesimme kyllä missäpäin suunnilleen auton pitäisi olla...
Mutta kun mistään ei löytynyt sitä polkua jota myöden alueelle olimme tulleet.
Eipä auttanut kuin apua pyytää...
Ja hivenen ehkä lohdutti sotapojan viestiessä eteenpäin,
että "täällä on toinen, jonka auto on kadoksissa"...
Joku muukin oli siis yhtä tonttu..... ;O)
Ja päästiinpä komeasti pysäköintikentälle
nuorten sotilaspoliisien kyydillä.... ;O)
Kannatti siis hävittää polku.
Kommentit
Lähetä kommentti